(21 Mar, 2026) Padelclub, Taival, Myy Anderson
Times
Description
Kerubi Underground nostaa Kerubin Kellarin lavalle tuoreimmat kyvyt ja nälkäisimmät nousijat. Maaliskuussa lauantaina 21.3. Kerubi Underground tuo Kellariin albumin ensimmäisen sinkkunsa julkaisseen Myy Andersonin, pääkaupunkiseudulla viljalti mainetta niittäneen Padelclubin sekä kotipaikkakunnan ylpeyden, Taival-yhtyeen.
Aikataulu:
19:00 Kellarin ovet auki, baaritiski palvelee ja Kellarin keikkamenu tarjolla
19:15 Taival
20:15 Myy Anderson
21:00 Padelclub
Padelclub
Padelclub yhdistelee kansainvälisen indiepopin uusia tuulia suomenkielisiin, päiväkirjamaisen rehellisiin sanoituksiin, joissa kesäöiset utopiat ja keskenjääneet rakkaustarinat kietoutuvat koukuttavan melodisiin kertosäkeisiin. Myötäkarvaan silittäviä kitaroita ja räjähtävää lavaenergiaa aseinaan käyttävä yhtye on uuden ajan indiepoppia, mutta kuulostaa samaan aikaan tutulta kuin core memoryksi puristunut nuoruuden lempibändi.
Taival
Yhtyeen omin sanoin varsin tiiviin kuvaavasti Taival on “autenttista elämänmakuista poprockia”. Äärimmäisen muusikkotaituruuden ja orgaanisen instrumentaatio-vokaali-ilmaisun voimin kannuksensa ansainnut paikkakunnan ylpeys tarjoilee setin, jonka soidessa kukaan yleisössä ei voi väittää nauttivansa hetkestä.
Myy Anderson
Uunituore joensuulainen Myy Anderson on Stellan ja Paramoren kadonnut lapsi jolle on kuuntelutettu kohdussa Beatlesiä: Energinen yhtye soittaa indie-poprockia eteerisillä kitaroilla, tarttuvilla melodioilla ja punkilla otteella. Suomenkieliset tekstit käsittelevät elämää sen myrskyineen ja tyynineen. Anderson maalaa keikoillaan tunteita ja maisemia herkän ja voimakkaan solistin tulkitsemana. Livenä keikoilla tulee olemaan energiaa, herkkyyttä, sekä lapsenomaista intoa.Yhtye julkaisee ensimmäiset kappaleensa maaliskuussa ja juhlii sinkkujulkkareitaan Kerubissa Underground -klubilla 21.3.
Kerubi Undergroundille on vapaaehtoinen pääsymaksu. Ennakkoon voi ostaa 10 euron hintaisen lipun Tiketistä ma 16.2 alkaen. Ovella on myynnissä 5 euroa, 10 euron ja 15 euron kannatuslippu.
HERKUTTELE SAMALLA KUN KATSOT KEIKKAA!
Keikkailtoina on Kellarissa tarjolla smash burgereita, naposteltavia maustettuja maalaisranskalaisia, bataattiranskalaisia ja ladattuja perunoita. Valikoimasta löytyy myös Kerubin maistelulautanen, jonka syöt yksin, kaksin tai yhdessä pöytäseurueen kanssa, ja tilaukset teette paikan päällä Kellarin tiskillä. Näin ollen, eikun pullo talon viiniä ja naposteltavat grilliherkut pöytään. Herkuttelette samalla kun katsotte keikkaa.
Hyvää keikkaa, hyvää ruokahalua!
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
More Images